Ylikangas;Aina sitä jokin naula vetää


Ylikangas;Aina sitä jokin naula vetää

44,50 €
34,90


Aina sitä jokin naula vetää -kirjan nimessä tiivistyy yleinen käsitys eteläpohjalaisille ominaisesta yritteliäisyydestä. Siitä, miten yritteliäitä he oikeasti ovat, kertoo luistavalla tyylillään Heikki Ylikangas, historioitsija, joka tuntee kotimaakuntansa menneisyyden läpikotaisin.

Tällä kertaa Ylikangas keskittyy Etelä-Pohjanmaan historian erityispiirteisiin: kaikkeen siihen, mikä erottaa maakunnan Suomen toisista maakunnista.

Kirjassa kuljetaan Susiluolan ja Leväluhdan mysteereistä aina nykypäivään saakka. Välille mahtuu paljon - esimerkiksi sellainen merkillisyys, miksi eteläpohjalaiset esittivät niin nuijasodassa kuin vuoden 1918 kansalaissodassa pääosaa.

Teoksen johtosana on miksi. Kirjassa kysytään ja vastataan. Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan ominaisluonne ja syyt siihen käyvät esille niin menestyksessä kuin epäonnessa, niin hyvässä kuin pahassa.

Professori Heikki Ylikangas on tunnetuimpia Suomalaisia historioitsijoita. Hän on kirjoittanut lukuisia
tietokirjoja, joista Tie Tampereelle (WSOY 1993) voitti Tieto-Finlandia-palkinnon. Lisäksi hän on saanut muun muassa Tietokirjailija-palkinnon (2002) ja Warelius-palkinnon (2012). Vuonna 2014 hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon elämäntyöstään. Tutkimustensa ja tietokirjojensa lisäksi Ylikangas on
kirjoittanut näytelmiä ja kaksi historiallista romaania.
Selaa tätä tuoteryhmää: Kuurtanelaasta ja Etelä-Pohojalaasta
Powered by Powered by